Viimeisin päivitys

25.11.2011
Hevosten sivut ajantasalle

Tervetuloa!

Talli jossain päin Suomen maatamme. Talli on valoisa ja tuoksuu hevoselle. Sisällä kurkistelee muutamia hevosia, mutta suurin osa on ulkona laitumilla. Lähitarhassa pomppii pari varsaa emien valvovien silmien alla. Hevonen on juuri saapumasta lenkiltä höyryävänä syysilmassa. Siinä on teille minun Starberryni!

Starberry on alkunsa 1999 vuonna saanut virtuaalitalli, jonka nimi muuttui 2000-01 nykyiseen muotoonsa. Omistaja on vaihtunut kerran ja vuodesta 2005 talli on ollut minun käsissäni. Syksynä 2007 olimme lopetusuhan alla, mutta vuoden 2008 alusta olemme olleet aktiivisesti toiminnassa ja mukana virtuaalisen ravimaailman menossa.

Nykyään tallissa majailee vaihteleva määrä eri roduista olevia ravureita. Aikoja sittne on luovuttu painottamasta mitään tiettyä rotua, vaan poneja ja hevosia löytyy hieman kaiken näköistä. Yhteistä on, että kaikki ovat ravipainotteisia.

Toimintaa on kuukausittain ravien muodossa. Varsoja tulee silloin tällöin, miten sattuu tammoja olemaan. Ne joko jäävät meille tai lähtevät ravikoteihin, jossa ne pääsevät radoille riehumaan. Ponikasvatit tunnistaa etuliitteestä SB ja hevoskasvatit Tierra′s. Löydymme myös VRER:n jäsentallilista.

Olimme 2008 ravigaalassa ehdolla vuoden ravitalliksi. Kiitos äänestäneille, olimme toisia, häviten vain yhdellä äänellä Ajattomalle! :)

- Tierra (VRL-02841, maili, vieraskirja)

Ylläpidän myös Micram Raceponiesia, Ponilaukkajaosta ja Mätsäriyhdistystä. Vierailethan näilläkin sivuilla!

 

 

 

 

 

 

 

webdesing by Essi K. 10/2008, not copy!