Juliet Mic

Rotu
suomalainen puoliverinen
Skp säkä
tamma 170 cm
Väri
ruunikko
Genotyyppi
gg Ee Aa CC
Syntm pvm
01.09.2016
VH-tunnus
Kasvattaja
Micram / Tierra (VRL-02841)
Omistaja
Miche'Le Warmbloonds / Tierra (VRL-02841)
 
 
 
 
Painotus
koulu, porrastetut
Koulutustaso
GP 60cm

KTK-II palkittu 20.08.2017 (72 p)
KV-II palkittu 20.10.2016 (24 p)
KRJ-III palkittu 15.03.2017 (88 p)

Kuvat

       

© Tierra

Historia

Juliet on ensimmäisen fwb-tammani suora jälkeläinen ja tammalinja alkaa ihanasta Stock's Julianasta, johon ihastuin Facondessa aikanaan käydessäni täysin. Kun Julienne alkoi olla kilpailu-uransa lopussa ja valmistautua laatuarvosteluihin, oli luonnollista teettää sillä yksi varsa ihan vain talliin jatkamaan näiden upeiden tammojen linjaa. Orin valinta osoittautuikin vaikeaksi! Huomasin olevani melkoisen vaativa, sillä Juliennella on erittäin upea suku kaikin puolin. Lopulta pitkien iltojen ja kymmenien orikatalogien selaamisen jälkeen olin jo heittämässä pois Narien minulle antamaa lehtistä, kun päätin vielä katsoa sen kerran läpi. Siellä oli Louboutin Stintin ilmoitus melko pienellä muiden orien alla. Orin kuva herätti ensin mielenkiinnon. Jalon näköinen musta ori katseli viisaana kuvast ja aloin tarkastella sitä tarkemmin. Jo kolme varsaa saanut ori oli hienosta suvusta. Se oli jo kantakirjattu II palkinnolla ja kerännyt sijoituksia esteiltä ja koulusta mukavasti. Luppiksen isä oli estepainotteisesta suvusta, mutta muut olivat kilpailleet myös koulua. Luppiksen luonne hurmasi minut lopullisesti ja tästä vuoden päästä meillä olikin jännittävä yö Juliennen saadessa ensimmäisen varsansa.

Luonne

Juliet on fiksu ja hyväkäytöksinen hevonen, joka osaa kuitenkin ilmaista mielipiteensä ja ei ehkä ole ihan kaikkien mieleen. Hoitaessa osaa käyttäytyä ja olla asiallisesti, mutta ratsastaessa ei ole ihan kenelle tahansa sopiva.

Hoitaessa ei yleensä ilmene suurempia ongelmia, vaan Juliet antaa tehdä itselleen lähes mitä tahansa. Liian kova harjaus saa sen nopeasti luimistelemaan ja äksyilemään, mutta muutoin se ei juuri välitä mistään. Taluttaessa se kulkee lastenkin mukana oikein helposti. Kengittäjän kanssa sillä on jokin viha-rakkaussuhde ja vaatiikin yleensä hoitajan tai pari rapsuttelemaan itseään ja syöttämään herkkuja, jotta kengitys saadaan hoidettua alta. Eläinlääkäri kuuluu myös Julietin inhokkilistalle, mutta osaa käyttäytyä kun tuttu hoitaja on mukana ja tarpeeksi topakasti komentaa tammaa sen hölmöillessä.

Ratsastaessa Juliet osaa olla melkoinen pässi tai mennä kuin maailman täydellisin kouluratsu. Kaikki riippuu ratsastajan päättäväisyydestä ja kärsivällisyydestä. Jokaisen uuden tuttavuuden kanssa tamma testaa alkuun ihan tosissaan, puskee läpi avuista, pukittelee raipan käytöstä ja jumittaa paikallaan. Kun tästa on päästy eteenpäin, tamma alkaa nopeasti kuunnella ja siitä sukeutuu oikein mukavaliikkeinen ja herkkä ratsu, joka reagoi pieniinkin apuihin nopeasti. Yleensä Julietilla onkin vain yksi ratsastaja, sillä se tuntuu stressaantuvan liian usein vaihtuvista ratsastajista. Tutun ihmisen kanssa se on usein alusta asti oikein kuuliainen ja jopa miellyttämishaluinen sille päälle tullessaan. Esteillä tamma on kömpelö ja varomaton ja vaatii ratsastajalta paljon töitä, sekä todella hyvin pohkeen edessä olemista. Onneksi Juliet onkin suunniteltu enemmän kouluradoille! Maastoillessa tamma on lähes pommin varma ja ei hermoile mistään.

Kilpailuissa tamma on oma itsensä ja ottaa asiat rauhallisesti. Traileriin pakkaaminen ja matkustus on joskus hieman hermostuttavia, mutta ei pahemmin nosta niistä elämää kuitenkaan. Kilpailuissa hoito sujuu ongelmitta ja ratsastaessa se vaatii vain hieman enemmän herättelyä, että alkaa keskittyä kunnolla.

Sukutaulu

i. Louboutin Stint
fwb 174 cm m
KTK-II
ii. VIR MVA Ch Tropical Teatime Solo
fwb 170cm m
KTK-II, YLA2
iii. Chapman
trak 167 cm rn
ERJ-I
iie. Lemongrass Froster
fwb 168 cm rt
ERJ-I, YLA2
ie. Marriage To Die For
xx 159 cm rn
KRJ-III, ERJ-III, KERJ-I, XLA-I
iei. Graveyard Casino
xx 162 cm rnkrj
KERJ-I, YLA2, XLA-I
iee. Ch Death Before Divorce
xx 156 cm mrn
KTK-III, KERJ-I, YLA1, XLA-I
e. Julienne Mic
fwb 162 cm rn
KTK-III, KRJ-I
ei. Serpentard PB
holst 169 cm rn
KTK-II, KRJ-I
eii. VIR MVA Ch Slytherin GER
holst 172cm m
KTK-II, KRJ-II, YLA2
eie. Black Widow
holst 164 cm mrn
KRJ-II
ee. VIR MVA Ch Julisha F
fwb 161 cm rn
KTK-II, KRJ-I, YLA1
eei. Romasanta
fwb 163 cm rn
KTK-II, KRJ-II, YLA2
eee. Stock's Juliana
fwb 161 cm rn
KRJ-II, SPL-II, YLA2

Isä Louboutin Stint on musta komea ori isolla valkoisella laukilla. Varsin sekalaisesta suvusta tulevalla orilla on itsellään kilpailutuloksia niin koulusta Vaativa A luokista, kuin esteiltä 150 cm radoilta ja lisäksi vielä CIC4-luokkien sijoituksia kenttäkilpailuista. Jo muutaman varsan alleen ennen Julietia saanut ori on kantakirjattu toisella palkinnolla. Hyväkäytöksinen ja leppoisa hevonen on helppo ratsastesttava ja hoidettava.

Isän isä on melkoinen monitoimihevonen, kilpailtuaan sekä esteitä, koulua, kenttäkisoja, että maastoesteratsastustakin. Kun tähän yhdistetään muotovalion titteli ja pari laatuarvostelupalkintoa, orilla on riittänyt vientiä 16 varsan verran. Veikeällä luonteella varustettu, hyväsukuinen hevonen on tarjonnut haastetta kouluttajalleen riittämiin. Sen jälkeläiset osoittavat, että ori on hyvinkin periyttänyt parhaita ominaisuuksiaan, sillä varsoista löytyy muun muassa kuusi kantakirjattua hevosta, yksi muotovalio ja muutama laatuarvostelussa käynyt. Ja mitähän muuta löytyisi, jos kaikkien varsojen sivut olisivat vielä tallessa ja ajantasalla!

Isän isän isä Chapman on ruunikko trakehner ori, säkäkorkeus 167cm. Python Stablesin kasvattaman ori, jonka oriin nykyinen omistaja kävi hakemassa Saksasta oriin ollessa kolme vuoteinen. Omistajan toiveet täyttyivät tämän oriin kanssa, sillä ehdotonta oli saada hyvä sukuinen esteratsu, jolta ei puutuisi luonnetta. Luonteeltaan Chapmania kuvaillaan reippaaksi toheltajaksi, joka ei välitä kutsumattomista vieraista karsinassaan, mutta viihtyy kyllä esteiden parissa ratsastajan kanssa tai ilman. Kilpailu-uraa ori on tehnyt esteiden parissa ja 160cm luokat ovat oriille tulleetkin sangen tutuiksi rikottuaan 1000 kilpailun rajansa ja sijoituksia oriille on kertynyt reilusti yli sadan verto. Joulukuun ERJ:n laatuarvostelu tilanteessa ori palkittiin I palkinnolla 106,4pisteellä. Siitoksessa ori on ollut mukana niin trakehner kuin FWB jalostuksessa ja monet jälkeläiset ovat seuranneet isän tavoin estekentille voittoja narraamaan.

Isän isän emä Lemongrass Froster on punarautias suomalainen puoliveri tamma, säkäkorkeus 168cm. Solon puoliveristen riveihin Lemona saapui kahden muun tamman kanssa puoli vuotiaana osaksi uutta kasbatusprojektia ja tuomaan uusia raikkaita linjoja FWB jalostukseen. Luonteeltaan tammaa kuvaillaan nimensä veroiseksi, raikkaaksi! Tamma joka pitää hoitajansa alituiseen valppaana ja ratsastaessa tarjoaa haasteita, mutta on myös nopea oppinen ja yhteistyöhaluinen. Tamman lahjakkuuksia olemme saaneetkin ihailla estekilpailuien myötä, jossa neitokainen on kerännyt reilusti sata sijoitusta ja onkin palkittu toukokuussa I palkinnolla ERJ:n laatuarvostelussa. Tavoitteellisen omistajan kanssa tamman meriitit tuskin loppuvat siihen ja yleislaatuarvostelusta tamma on saanut II palkinnon. Jälkeläisissä tamma on tuonut raikkaan tuulahduksen uusia tuulia ja uusia tuulia myös estekentille, sillä jälkeläiset kilpailevat hyvällä menestyksellä esteillä, mutta myös näyttelyiden parissa, pienesti Sooloillen tottakai.

Isän emä oli kiukkuinen ja hapan tamma. Se oli 159 cm korkea, mutta varmasti ego oli isompi, sillä tamma oli melkoisen hankala käsiteltävä. Ratsastaessa sopivan ihmisen kanssa se kuitenkin kiersi lähes joka lajin ratsastuskilpailuita ja keräsi itselleen kattavan palkintokaapin ERJ, KRJ ja KERJ alaisista kilpailuista. Varsoja kiukkupussille tuli vain kolme, sillä varsojen aikana se muuttui vieläkin mahdottomammaksi.

Isän emän isä Graveyard Casino on 162cm korkea ja upean värinen ruunikko frame overo. Omistajansa mukaan tämä kenttäratsastukseen painottunut täysiveriori ei ole millään muotoa helppo hevonen. Reivi on aloitellut kilpauraansa varsin mallikkaasti, eikä ole mitään epäilyksiä siitä, etteikö lahjakas ori pärjäisi jatkossakin - ainakin jos ratsastaja onnistuu pysymään Reivin selässä. Ori on tähän mennessä palkittu KERJ-I ja YLA2 palkinnoin ja sillä on yhteensä 10 varsaa.

Isän emän emä oli hieman vaativa, mutta hyvissä käsissä ehdottomasti toimiva hevonen, joka saavutti kaikista käymistään laatuarvosteluista parhaan palkinnon. Kenttäpainotteinen tamma jätti jälkeensä neljä upeaa varsaa, jotka ovat jatkaneet sen uraa lupaavasti. Tamma lopetettiin 26 vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi.

Emä Julienne Mic on ensimmäinen Micramissa koskaan syntynyt puoliverivarsa. Erittäin kiltti ja rauhallinen tamma kilpaili kansallisellakin tasolla GP luokkia hyvällä menestyksellä. Juliet on tamman ensimmäinen varsa.

Emän isä Serpentard PB on ruunikko GP-tason kouluratsu Brentwood Warmbloodsista. Skurvashin kasvattama 169 cm korkea holstein on melkoinen kiusankappale luonteeltaan. Seroksi kutsuttu oudon ailahtelevan luonteen omistava ori on suoriutunut upeasti koulukentillä keräten aimo kasat sijoituksia. Julienne on isänsä ensimmäinen varsa.

Emän isän isä on 172 cm korkea musta holstein, joka on menestynyt niin kouluradoilla kuin näyttelyissäkin. VIR MVA Ch palkittu ori on kerännyt itselleen muitakin titteleitä. Se on palkittu toisella palkinnolla kouluratsastuslaatuarvostelussa ja yleislaatuarvostelussa, sekä kantakirjattu toisella palkinnolla. Ikuinen kakkonen jos näin voisi sanoa. Ori on kerännyt hienon kasan sijoituksia kouluratsastuksessa ja jättänyt aimo liudan jälkeläisiä, jotka jatkavat sen menestyksekästä linjaa.

Emän isän emä Black Widow on vain 164 cm korkea mustanruunikko holstein. Hienosti kouluratsastuksessa menestynyt tamma on haastava käsiteltävä, mutta osaavan ratsastajan kanssa liikkuu upeasti ja tekee hyvää tulosta. Sen varsat ovat pärjänneet hienosti GP tasolla saakka, vaikka tamma on periyttänyt myös huonoa luonnettaan. Black Widow on palkittu kouluratsastuslaatuarvostelussa toisella palkinnolla.

Emän emä Julisha F on Micramiin varsana muuttanut suomalainen puoliverinen. Sen on kasvattanut Faconde, tosin Tierra on yhdistelmän saanut vapaasti valita. Julishalla on takanaan hieno ura porrastetuissa kilpailuissa aina kansainvälisille GP-kentille asti. 161 cm korkea ruunikko on käynyt myös näyttelyissä hyvällä menestyksellä ja se on kantakirjattu toisella palkinnolla. Julienne on tälle hyväluontoiselle tammalle ensimmäinen varsa ja näyttääkin perineen emältään yhtä sun toista. Julisha on menestynyt hienosti laatuarvosteluissa saaden KRJ-I ja YLA1 palkinnot ja se on kantakirjattu toisella palkinnolla.

Emän emän isä Romasanta on 163 cm korkea suomalainen puoliverinen. Komea tummanruunikko ori on kilpaillut koulua Vaativa A luokissa, sekä kiertänyt parissa näyttelyssä saaden kaksi MVA-Sertiä. Julisha on rauhallisen ja hyväluontoinsen orin kuudes varsa. Orilla on upeat liikkeet ja sillä on todella hyvä työmotivaatio. Kouluratojen lisäksi ori hyppää myös 100 cm ratoja esteillä.

Emän emän emä Stock's Juliana on 161 cm korkea tummanruunikko koulutamma. Se on kilpaillut GP tasolla huimat 70 sijoitusta. Kaunisrakenteinen ja yhteistyöhaluinen tamma onkin palkittu KRJ-II palkinnolla, sekä SPL-II palkinnolla. Tamman varsoista useimmat ovat kilpailleet GP tasolla ja keränneet mukavasti sijoituksia.

 

Ikääntyminen ja jälkeläiset

Ikääntyy satunnaisesti
1 vuotta - 01.10.2016
2 vuotta - 15.10.2016
3 vuotta - 21.10.2016
4 vuotta - 26.10.2016
5 vuotta - 01.11.2016
6 vuotta - 03.11.2016
7 vuotta - 06.11.2016
8 vuotta - 09.11.2016
9 vuotta - 01.12.2016
10 vuotta - 01.06.2017
11 vuotta - 01.12.2017
12 vuotta - 01.06.2018

s. 00.00.2000 t/o. Varsa (i. Emä)

Kilpailutulokset

Koulu (tarinakilpailuiden tarinat päiväkirjassa)

Juliet kilpailee KRJ:n alaisissa porrastetuissa kilpailuissa. Sen ominaisuuspisteet ja tason saat tarkastettua VRL:n profiilista, johon löytyy linkki ylempää. Alla ovat tarinakilpailut ja KRJ-CUP sijoitukset.

31.03.2019 KRJ, 14/148, GP, KRJ-Cup
28.10.2018 KRJ, 23/25, VaB:1 2009, KRJ Senior Champion
27.10.2018 KRJ, 16/50, HeA Breeder's Prize 2002, KRJ Senior Champion
26.10.2018 KRJ, 10/75, HeB:3 2009, KRJ Senior Champion
25.10.2018 KRJ, 60/83, KN Special 2009, KRJ Senior Champion
31.07.2018 KRJ, 07/149, Int II, KRJ-Cup
30.06.2017 KRJ, 06/108, GP, KRJ-Cup
31.05.2017 KRJ, 07/102, GP, KRJ-Cup
28.02.2017 KRJ, 06/86, GP, KRJ-Cup
10.12.2016 KRJ, 01/02, GP tarina
30.11.2016 KRJ, 02/02, GP tarina
06.11.2016 KRJ, 01/01, VaB tarina
06.11.2016 KRJ, 04/07, VaB tarina
30.10.2016 KRJ, 04/11, VaB Kür tarina
30.10.2016 KRJ, 16/17, HeA tarina
30.10.2016 KRJ, 14/14, VaA, tarina
30.10.2016 KRJ, 11/19, HeB, tarina
25.10.2016 KRJ, 02/02, HeB tarina

Match show't ja näyttelyt

10.09.2017 NJ, 05/12, irtoSERT
09.05.2017 NJ, 01/12, irtoSERT
17.04.2017 NJ, 03/09, irtoSERT

11.08.2017 VSN, 02/09, RCH
05.02.2017 VSN, 02/10, RCH

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

Kouluvalmennus 13.12.2016 valmentaja Meiju K
Hevonen oli minulle tuttu, mutta ratsastaja oli vaihtunut. Uusi ratsuttaja oli laitettu Julietin selkään ja sen huomasi. Tamman ilmeestä näki jo, että nyt olisi tahtojen taistelua kyseessä ja päätinkin heti alkuun tehdä vain helppoja tehtäviä, jotta saisimme sitä yhteistyötä väännettyä sopivaksi. Julietia ei olisi kiinnostanut ja alkuun sainkin muistutella ratsastajaa olemaan antamatta piirunkaan verran periksi tammalle ja vaikka tammasta selkeästi näki, ettei se ollut tilanteeseen tyytyväinen, alkoi se rentoutua patarauhallisen ratsastajan alla.

Otimme tavoitteeksi saada rauhallisen ja hyvin liikkuvan hevosen, emme sen enempää, emmekä sen vähempää. Ohjeistin ratsukon nelikaariselle kiemurauralle ensin käynnissä, jossa kokosimme ja lisäsimme käyntiä, herkistellen tammaa avuille. Lisäsimme pian ravia kiemurauran pitkillä sivuille, jolloin siirtymiset ja kaikki se tempon muunteleminen sai selkeästi tamman keskittymään ja tekemään, unohtamaan muuleilun. Muistuttelin ratsastajaa pitämään ulko-ohjan tuntumaa ja kun nämäkin palaset loksahtivat kohdalleen, alkoi kaksikon tekeminen näyttää oikein mainiolta. Otimme vielä ravissa kiemurauraa, temmonmuutoksin ja ratsukko oli selkeästi löytänyt sen yhteisen sävelen. Loppuverryttelyksi ohjeistin heidät tekemään pitkin ohjin ravia, jopa myös hieman laukkaa ja siinä vaiheessa meinasi Juliet jopa yli-innostua, kun pääsikin posottamaan niin lujaa kuin vaan mieli teki!

Kouluvalmennus 11.12.2016 valmentaja Meiju K
Julietilla tuntui olevan tänään hyvä päivä. Olin saapunut valmentamaan Tierraa ja tämän tammaa, varoituksen sanalla, ettei tammasta oikein tiennyt minkälainen päivä hänellä olisi. Kuitenkin ensivaikutelma vaikutti erittäin hyvältä heidän verrytellessä kentällä, tamman asettuessa ja taipuessa ratsastajan apuihin vaivattomasti, tehden työtä hyvällä tempolla ja draivilla. Julietin ollessa niin rento ja hyväntuulinen päätinkin keskittyä heidän kanssa laukkatyöskentelyyn. Ensimmäiseksi tehtäväksi tuli vastalaukan tekeminen kahdeksikolla, kera laukanvaihdon. Ratsukko suoritti kyseiset kuin leikiten, mitä nyt tamman rentous meinasi hetkeksi kadota laukanvaihtoa tehdessä, mutta muutaman toiston jälkeen tämä rentoutui jälleen. Pyysinkin ratsukon jatkamaan laukassa, levittäen kahdeksikon enemmänkin kahdeksi peräkkäiseksi koko-rata-leikkaaksi. Otimme ensin kokoamista ja lisäämistä, keskihalkaisijan lisätyssä laukassa, josta kokoaminen koottuun laukkaan lyhyillä sivuilla. Tammalla meinasi hieman alkaa jo mennä yli, mutta muutaman erittäin kauniin kokoamisen ja lisäämisen jälkeen opastin kaksikon jäähdyttelemään.

KRJ tarinakilpailu 10.12.2016
Tehtävä: Mitään rajattua aihetta ei ole. Tuotos saa olla kuva, piirros, runo tai tarina, yhdistettynä tai yksin. Maksimipituus 200 sanaa. Tuomarit painottavat tekstien sujuvuutta ja persoonallisuutta.
Tarina: Juliet toimi tänään kuin unelma. Aamulla se käveli traileriin suoriltaan kyselemättä mitään. Kilpailupaikalla se oli jo lämmittelyssä lähes näin ja sama meno jatkui kentälläkin. Olen varma, että se teki juuri tuon piruettijutun ja kumarsi lopussa. Kysykää vaikka katsojilta!

Kouluvalmennus 10.12.2016 valmentaja Nicky
Juliet ja Tierra olivat juuri saattaneet alkuverryttelyt loppuun, kun saavuin kentän reunalle jo toista kertaa. ”Mää vähän kaavailin, että tänään olisi taivutuspäivä”, hymyilin Tierralle. ”Voidaan saman tien aloittaa avotaivutuksella ravissa.” Juliet nosti ravin ratsastajansa käskystä. Ratsukko kulki vielä hieman matkaa eteenpäin ennen kuin he aloittivat taivutukset. Juliet taipui hyvin, melkein ilman Tierran ohjaustakin Juliet olisi pysynyt taivutuksessa. Ratsukko toisti taivutuksen muutamaan kertaan, kunnes todettiin, että sekin osattiin vallan hyvin.

”Sitten sulkutaivutuksia ravissa ja laukassa”, totesin Tierralle. Ratsukko lähti ravissa liikenteeseen ja sulkutaivutuksetkin sujuivat heiltä yhtä hyvin kuin avotaivutukset. Ratsukon siirtyessä laukkaan melkein riemuitsin, kun sain huomauttaa Tierralle hänen ryhdistään. Ratsukko oli kuin kuva Hevoshullussa gp-tason ratsukosta. Niin täydellisinä. Askeleet olivat kuin millin tarkkoja, ja sekä ratsu että ratsastaja olivat yhtä keskittyneitä.

Loppuverryttelyksi ratsukko ravasi ensin verkkaisesti pari kierrosta kentän ympäri tehden voltteja, kunnes Tierra hidasti Julietin vauhdin käyntiin. Kaksikko kiersi vielä muutaman kerran kentän ympäri, kun lopulta Tierra ohjasi Julietin luokseni. Taputin tammaa ja hymyilin Tierralle: ”Toivottavasti mun valmennuksesta oli jotain hyötyä!”

Kouluvalmennus 06.12.2016 valmentaja Nicky
Aurinko oli jo noussut taivaalle, kun astelin kohti Micramin ratsastuskenttää. Olin sopinut Tierran kanssa, että aloittaisimme koulutreenin aamulla. Tierra oli jo tekemässä alkuverryttelyjä kauniin ruunikkonsa Julietin kanssa. Annoin ratsukon suorittaa alkuverryttelyt loppuun asti keskenään ja keskityin ratsukon työskentelyn tarkkailemiseen. Julietilla oli sulavat liikkeet ja se kuunteli Tierran jokaista pientä pyyntöä.

Kun he saivat alkuverryttelyn päätökseen, Tierra ohjasi Julietin luokseni ja pysäytti sen viereeni. ”Sehän sujui kivasti. Sitten päästään valmennukseen!” hymyilin Tierralle. ”Kokeillaan ensin peruuttamista ja siitä siirtymistä suoraan laukkaan.” Juliet peruutti kuin olisi sitä ammatikseen tehnyt. Tamma kulki suorassa ja askeleet olivat miltein millilleen yhtä pitkiä. Tierran antaessa pohkeita ja kehottaen tammaa eteenpäin laukassa Juliet teki pienen hypyn ilmassa ja lähti eteenpäin. Tamma laukkasi kevyennäköisesti hiekan päällä. Kaksikko onnistui nostamaan laukan heti peruutuksesta, joten en viitsinyt enää sillä vaivata ratsukon päätä.

”Siirrytään sitten hieman hankalampaan asiaan. Tehdään laukanvaihtoja joka askeleella vähintään 9 perättäistä toistoa”, ohjeistin ja seurasin tarkasti ratsukon työskentelyä. Juliet nosti laukan heti Tierran maiskuttaessa. Ensimmäiset laukanvaihdot sujuivat loistavasti ratsukolta, mutta Tierran keskittyminen herpaantui ja laukanvaihtoja oli vain 6 perättäistä toistoa. Ratsukko aloitti laukanvaihtojen tekemisen uudelleen, mutta tällä kertaa Juliet meni askelissa sekaisin ja jätti laukanvaihdon tekemättä yhdellä askeleella. Kolmannella kerralla ratsukon laukanvaihdot sujuivat huomattavasti paremmin. Minun oli pakko taputtaa ratsukolle, sillä heillä sujui niin hyvin. Jätin ratsukon tekemään loppuverryttelyt itsekseen, kunhan olin ensin kehunut Julietin Tierralle maasta taivaaseen.

KRJ tarinakilpailu 30.11.2016
Tehtävä: Karmea tarina! Olisi ollut kiva tietää, miksi ratsukko joutui jekun kohteeksi ja mikä oli kiusantekijöiden rangaistus.
Tarina: Tuomarin kommentti: Olimme Julietin kanssa lämmitelleet hyvin ja valmistauduimme omaan suoritukseemme. Ravasimme kentälle ja tervehdimme tuomaria. Jatkoimme hienossa muodossa matkaa ja keskityin miettimään mitäs meidän piti tehdä seuraavaksi. Kesken rataa alkoi kuulua supinaa ja kikatusta yleisöstä ja lopulta osa hirnui jo täyttä päätä. Yritin keskittyä tekemiseemme ja mielen voimalla laskee poskilleni kohonneen punan, kun yritin olla ajattelematta mitä meissä mahtoi olla hullusti. Pääsimme radan loppuun ja kävelimme pois kentältä mahdollisimman nopeasti. Hyppäsin kyydistä heti kun pystyin ja syy ihmisten riemuun löytyikin heti. Julietilla oli tarttunut jostain häntään pikkuhousunsuojia kokonaista kolme kappaletta. Syyllisetkin löytyivät nopeasti virnistelemästä kulman takaa, josta heidät napattiin nopeasti kiinni.

Kouluvalmennus 02.02.2016 valmentaja Hapero
Toisen päivän valmennuksessa odotukset olivat korkeammalla ja toivoin, että pääsisimme tänään tekemään lisättyjä askellajeja ja sarjavaihtoja! Juliet oli selvästi paremmalla tuulella ja eilen hyvän tatsin saanut ratsastaja sai sen nopeasti verryteltyä hyvälle mallille. Juliet oli tänään todella säpäkkänä ja reagoi apuihin nopeasti ja välillä jopa ylireagoiden, mutta mieluummin näin päin! Lisäykset aloitettiin laukassa, molemmille helpoimmassa askellajissa, ja pakko myöntää, että yllätyin jälleen todella positiivisesti: ratsukko lisäili laukkaa kuin vanha tekijä. Ravissa sujui melkein yhtä hyvin, mutta ratsastajalle piti antaa palautetta turhan jännittyneestä kädestä, jolloin Juliet ei päässyt liikkumaan koko kapasiteetillaan. Käynnissä oli selvästi kaikkein vaikeinta, kun tamma olisi mieluummin nostanut vain tempoa eikä niinkään pidentänyt askelta. Loppufiilistelyiksi ratsukko pääsikin sitten tekemään niitä sarjavaihtoja ja hyvin tekivätkin - Juliet oli sataprosenttisen kuulolla ja teki mielellään töitä tämän ratsastajan kanssa, hieno työtä.

Kouluvalmennus 01.02.2016 valmentaja Hapero
Tierran oli ollut tarkoitus itse ratsastaa hienolla suomalaisella puoliverisellään valmennuksiini, mutta ikävän ja äkillisen kuumeen vuoksi selkään kiipesi vain muutamia kertoja Julietilla ratsastanut tallilainen. Kaiken lisäksi ruunikolla tammalla näytti ja kuului olevan tavallista levottomampi päivä ja alkuun se vain pyöri ja hääräsi hirnahdellen ja jo ratsastajan selkään pääseminen oli työn ja tuskan takana. Alkuverryttelyssä Juliet yritti alkuun vastustella ratsastajan apuja, mutta yllättävän nopeasti se antoi periksi, kun ratsastaja vain jaksoi kärsivällisesti pyytää ja yrittää. Tänään teimme ihan vain perusjuttuja hakien tasaisesti ja rehellisesti liikkuvaa hevosta, joka reagoisi apuihin mukisematta ja kevyesti. Juliet oli selvästi laukassa parhaimmillaan ja siinä ratsastaja sai sen hyvin kuulolle ja sitä kautta paremmaksi myös ravissa ja käynnissä. Vaikeinta tänään oli saada tamma pysymään tasaisesti tuntumalla ja ratsastajalla ongelmaa tuotti lähinnä alas hevosen niskaan valuva katse ja sitä kautta huonompi ryhti, joka vaikutti taas hevosen ryhtiin. Pääasiassa kuitenkin hyvää ja vaivatonta työskentelyä, vaikka laussa näyttikin vähän toivottomalta!

Päiväkirjamerkintä 11.11.2016 hoitaja Jannica
Astuessani talliin huomasin Tierran jonkun tamman kanssa käytävällä ja hän sanoi minun saapuneen juuri sopivasti kysyen haluanko auttaa häntä irtojuoksutuksessa. Vastasin haluavani ja sain kuntoonlaitettavaksi Julietin, jolle harjauksen jälkeen puin suojat jalkaan. Sitten lähdimme tammojen kanssa maneesiin. Ihmettelin kyllä hieman estekorkeutta, joka siellä oli, koska ajattelin tämän kokoisten hevosten hyppäävän paljonkin isompia esteitä, mutta sitten kuulin, että molemmat olivat kouluhevosia, eikä niillä juuri oltu hypätty koskaan kuuttakymmentä senttiä isompia esteitä. Taluttelimme hevosia ensin hetken, jonka jälkeen ne pääsivät kahdestaan purkamaan pahimmat energiat sillä välin, kun siirsimme esteitä kujaksi. Ilakoituaan tarpeeksi otimme ne kiinni ja Tierra ohjasi neidit esteelle. Meillä oli varoiksi raipatkin mukana, mutta ei niitä kyllä juurikaan tarvittu, koska tammat tykkäsivät hypätä luonnostaan. Saatuamme ne liikuteltua sovimme samantien muutaman päivän päähän uuden keikan, koska tammat selvästi tykkäsivät hommasta.

Päiväkirjamerkintä 08.11.2016 hoitaja Jannica
Heti seuraavana tiistaina kokoonnuimme juoksuttamaan Julietia ja toista tammaa maneesille vapaana innostuneina hyvin sujuneesta edelliskerrasta. Alkuverryttelyjen jälkeen nostimme esteitä noin 60cm:n ja molemmat ylittivät sen pariin kertaan. Kehuin Julietia ja taluttelin sitä hetken aikaa Tierran taluttaessa toista kaveria. Sitten hän kävi nostamassa esteen 80cm:n ja Julietkin alkoi todenteolla innostua hommasta! Se ylitti esteen helposti rohkean kaverin vanavedessä ja kehuin tammaa todella paljon! Nostimme estettä aina vain, kunnes metrin huippeilla Juliet alkoi vaikuttaa väsyneeltä ja laskimme esteen takaisin aloituskorkeuteen, jotta tammoille jäi hyvä kuva harjoittelusta. Juliet oli selviytynyt yllättävän hyvin isommistakin esteistä, vaikkei ollut sellasia koskaan hypännytkään. Lopputalutuksen jälkeen vein Julietin talliin ja riisuin siltä suojat, sekä harjasin. Ne saivat jäädä sisälle syömään päiväheiniä loimitettuna, koska molemmat olivat aivan märkiä.

KRJ tarinakilpailut 06.11.2016
Tehtävä luokka 6: Osallistutte omaan koulurataanne Halloween-teemaan pukeutuneena, millaisen puvun olet loihtinut itsellesi ja hevosellesi? Voit piirtää, kirjoittaa, tehdä runon tai vaikka etsiä netistä kuvan, mikäli piirustustaidolla ei ole siunattu.
Tarina: Olimme päättäneet olla tänään lohikäärme ja lohikäärmeratsastaja. Olin hommannut Julietille siivet, jotka laitettiin satulaan kiinni. Harjan laitoin harjaksiksi suurella määrällä kaiken maailman tököttejä ja mietin jo valmiiksi millä ihmeellä saan ne irti! Häntä hoideltiin samalla tavalla piikikkääksi. Otsalle heppa sai vielä sarvet ja itselleni sopivat vaatteet ja olimme valmiit radalle! Aivan kuten tässä kuvassa.

Tehtävä luokka 12: Illan lopuksi kokoonnutaan isoon saliin katsomaan videoita päivän suorituksista. Joku löytää pöytälaatikosta vaivihkaa Jannican päiväkirjan ja alkaa selaamaan sitä. Mitä päiväkirjasta paljastuu? Täytä seuraavat kohdat valitsemillasi sanoilla (tarina julkaistaan tulosten yhteydessä): 1. adjektiivi | 2. verbi | 3. substantiivi | 4. adjektiivi | 5. pronomini | 6. adjektiivi | 7. verbi | 8. väri | 9. ruoka | 10. kulkuväline
Tarina: Rakas päiväkirja, lähestyn sinua tänään taas epämääräisellä asiallani siitä, etten kerta kaikkiaan ole saanut unen päästä kiinni viime aikoina, koska olen toivottoman ihastunut siihen lukion viimeisellä olevaan tummanhiuksiseen poikaan. Rakkaus on todellakin sokeaa, en ollut ymmärtänyt suomalaisen sanonnan antia aivan täysin, ennen kuin itse siihen ajoin. En voinut olla ajattelematta urheiluautoa tänäänkään, kun istuimme ruokalassa. Minä toisella puolella ja hän lukiolaisten puolella kavereineen. Näpyttelin pojalle virtaviivaisen viestin, jossa kysyin haluaisiko jokin ehkä tavata minut. Olin saanut hänen numeronsa ylitsevuotavan kaverini kautta, jonka veli oli pojan paras kaveri, ei sekään voinut olla mitään hullua yhteensattumaa. Pelihän oli melkein jo kiidetty! Tyytyväisenä lusikoin purppuraista suklaakeksiä lautaselta ja jäin odottamaan vastausta viestiin. "Joo nähdään vaan, tule vaikka tänne" poika vastasi ja jatkoi sitten ruokailua kavereidensa kanssa. Enhän minä nyt sinne tietenkään voinut mennä, vähin äänin poistuin ruokalasta ilmalaivalla sopivasti toisten perässä, onneksi hän ei tiennyt kuka olin!

Päiväkirjamerkintä 05.11.2016 hoitaja Jannica
Kolmantena Julietin liikutuspäivänä ajattelin lähteä tamman kanssa maastoon, koska ajattelin jo tuntevani sen sen verran hyvin, ettei se tuottaisi ongelmia. Lisäksi Tierra oli ylistänyt tamman lauhkeutta maastossa, joka lisäsi itsevarmuuttani asian suhteen. Laitettuani hevosen kuntoon suuntasimme tuolle yhdelle tuntemalleni maastoreitille. Laukkasuoran avautuessa eteen annoin tamman mennä sydämensä kyllyydestä. Suoran lopussa se miltei pysähtyi, mutten kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota, koska ajattelin että sillä ehkä oli harjoiteltu sitä, että jarrut varmasti toimivat, kun piti lopettaa laukkaaminen. Olimme päässeet ehkä parikymmentä metriä, kun tamma pysähtyi uudelleen.

En oikein ymmärtänyt mitä se puuhasi, joten annoin vain pohkeita, tällä kertaa se ei mennytkään eteenpäin, vaan ryhtyi peruuttamaan. Mietteliäästi katsahdin eteemme, ei siellä mitään ihmeellistä kyllä näkynyt, mutta ehkei tamma vain ollut ollut täällä pitkään aikaan ja oli hämillään lumen muodostamasta uudesta maisemasta. Rohkaisin sitä eteenpäin, jonne se lopulta hetken mietittyään lähti haluttomasti. Kierrettyämme ison kuusen ja lähdettyämme kotimatkalle muuttui kuitenkin ääni kellossa ja korvat singahtivat eteen kuin tutun reitin tunnistamiseksi. Ravailimme kotimatkalla melko paljon, koska kello oli jo neljä, emmekä halunneet joutua pimeän armoille suhteellisen oudoissa maisemissa.

Päiväkirjamerkintä 04.11.2016 hoitaja Jannica
Päätin perjantain kunniaksi pitää Julietin kanssa kunnon koulusulkeiset ja asennoidoin kertaamalla muutamia kouluratoja. Siitä oli aikaa, kun olin viimeksi ratsastanut Grand Prix-tason kouluhevosella, joten kertaamista toki riitti ja kertaushan oli opintojen äiti.. Sade oli onneksi laantunut ja kenttä näytti kivalta, joten ajattelin mennä tänään ulkona, koska Julietilla näytti olevan hokkikengät. Talutin tamman kentälle ja nousin selkään. Jouduin lyhentämään jalustinhihnoja reippaan puoleisesti, olinhan huimat 155 senttiä pitkä! Tamma tuntui jättimäiseltä, vaikka olimmekin olleet maastossa muutamina päivinä tällä viikolla. Olin kuitenkin välissä ratsastanut myös poneja, joten kokoero tuntui huimalta!

Vartin alkukäyntien jälkeen otin ohjat käteen ja aloimme tekemään heti käynnissä väistöjä, joita jatkoimme myös ravilla. Tamma oli vähän laiska ottamaan takapäätä mukaan näin helppoihin liikkeisiin, joten sitä sai välillä komentaa ihan topakastikin. Oli kai niin tottunut osaamattomiin ratsastajiin, ettei tunnistanut heti lahjakkuutta selässään, heh! Nostin välikäyntien jälkeen laukan, joka tuntui saavan tammaan kovastikin potkua. Otin sen hetkeksi pääty-ympyrälle rauhoittumaan ja sen jälkeen otimme vähän laukkaa myös uralla tehden ympyröitä ja voltteja. Lunta oli melkoinen kerros, joten olin vähän epävarma tuliko siellä tilsoja ja niin otin siirtymiset liioitellunkin hitaasti ja varovaisesti. Loppuravit keventelin pidemmällä ohjalla ja annoin tamman sitten kävellä hyvän aikaa pitkin ohjin, ennen kuin talutin sen talliin.

KRJ tarinakilpailu 30.10.2016
Tehtävä luokka 2: Kuvaile hevosesi ominaisuuksia mahdollisimman monella sanalla, jotka alkavat ratsusi lempinimen ensimmäisellä kirjaimella. Esimerkiksi Polle: puskaratsu, pulska, pälyilevä, pelkuri. Luokan tuomareina toimivat Hanne ja Melina.
Tarina: Joviaali, jähmeähkö, jäntevä, jääräpäinen, järjestelmällinen, julkisuudenkipeä

Tehtävä luokka 3: Tässä luokassa musiikki ja asu ratkaisevat! Kerro yhdellä lauseella vain hevosesi lempinimen viimeisellä kirjaimella alkavia sanoja käyttäen, millaisessa asussa astelitte näytille. Linkitä mukaan myös musiikkikappale YouTubesta, jonka tahdissa esiinnyitte. Tuomareiden fiiliksen mukaan joko hauskin tai vakuuttavin suoritus voi voittaa! Osallistumisen yhteydessä ei tarvitse ilmoittaa luokkatasoa. Luokan tuomareina toimivat Hanne ja Melina.
Tarina: Täydellisen toope tapaus timanttisessa takissa, toisaalta todella tasapainoinen tyyppi turkkeineen. Kappale

KRJ tarinakilpailu 30.10.2016
Tehtävä luokkaan 2: Lyhyt kirjoitustehtävä. Hevosesi ei suostu astumaan traileriin, kun on aika lähteä kisapaikalle. Mitä sanot hevoselle lastaustilanteessa? Muodosta lause, jonka jokainen sana alkaa hevosesi kutsumanimen ensimmäisellä kirjaimella.
Tarina: Joudat Juliet joskus joutomaalle jumimaan jyrsijöiden jyystettäväksi josset joudu jo!

Tehtävä luokkaan 5: Tehtävänanto: Täydennystehtävä. Hevosesi on loukkaantunut radan jälkeen! Etsit käsiisi kisapaikalla olleen päivystävän eläintohtorin ja selität hänelle tapahtuneesta. Keskustelun tekstipohja on valmiiksi kirjoitettu, mutta siinä on aukkoja! Täydennä alla annettujen aiheiden mukaisesti yksittäiset sanat tämän eläinlääkäriaiheisen kontekstin ympärille: (valmis teksti tulee tulosten yhteydessä)
a) ADJEKTIIVI
b) HEVOSEN RUUMIINOSA
c) ASIA
d) VÄRI
e) VERBI
f) ADJEKTIIVI
g) VERBI
h) VERBI
i) ADJEKTIIVI
j) ASIA
k) ADJEKTIIVI
l) NUMERO
m) ADJEKTIIVI
n) MOTTO / USEIN KÄYTTÄMÄSI SANA TAI LAUSAHDUS
Tarina:
- Hei, voisitko auttaa? Hevoseni on loukkaantunut, huomasin sen palatessamme kentältä.
- Mikä on vialla?
- Hevonen on HUUMAAVA. LAVASSA on TOLPPA ja se on ihan SEKALAINEN.
- Minä tulen VISKOMAAN. ...Jaahas, tässäkö potilas? Todellakin, siinähän näyttää olevan jotakin... katsotaanpa... vaikuttaa OMITUISELTA.
- Hevonen SEISOO.
- Millainen se oli suorituksen aikana?
- Minä HUUSIN, mutta hevonen oli OMAPERÄINEN.
- Niin varmasti. No, laitan siihen SITEEN, jonka pitäisi helpottaa.
- Oletteko aivan varma?
- Olen aina varma, minullahan on eläinlääkärin ammattitutkinto maan KIUKKUISIMMASTA instituutista.
- Hyvä on...
- Anna sen vaikuttaa 7 minuuttia, ja hevosesi on taas PYÖREÄ.
- Hienoa, kiitos!
- Ei huolta, tai kuten minulla on aina tapana sanoa: MIKÄ EI TAPA, VAHVISTAA!

KRJ tarinakilpailu 25.10.2016
Tehtävä vapaavalintainen, ei ohjeita.
Tarina: Olimme Julietin kanssa juuri lämmitelleet hyvin ja odottelimme portin vierellä edellisen ratsukon suoritusta. Viimein meidät ohjattiin sisään ja ravasimme kilpa-alueelle. Kumarsin tuomareille ja siirryimme kentän keskelle aloittamaan ohjelmaa. Juliet tuntui oikein hyvälle ja miellyttämishaluiselle ja aloitimme tehtävän. Ratsastin tarkasti ja keskityin täysin tehtävään, kun yllättäen Juliet sinkoaa vähintään pari metriä sivulle ja yhtä paljon ylöspäin. Minä rojahdan tamman kaulalle ja puoliksi ulkona satulasta yritän kiskoa itseäni takaisin, samalla kun huomaan tuijottavani jotain punaista esinettä joka lentelee pitkin poikin kentällä. Juliet säikähtää vielä pahemmin kun punainen esine lentää suoraan sitä kohti ja tekee sellaisen pukkiloikan, että rodeo-hevosilla olisi oppimista! Minä löydän itseni maasta selällään katselemasta, kun pomppulinnan katon pelle on revennyt irti ja lentelee itsestään suhisten ilmojaan pihalle. Tämä muutamien sekuntien lento päättyy lopulta täydelliseen laskeutumiseen tuomaripöydälle. Juliet on sännännyt kentän toiseen päähän ja puhisee nyt siellä ihmeissään. Saan tamman helposti kiinni ja saamme luvan uusia suorituksen seuraavan ratsukon jälkeen, kun saan Julietin ensin rauhoitettua.
Tuomarin kommentit: Jännittäviä hetkiä kouluradalla!

Päiväkirjamerkintä 01.09.2016
Juliet syntyi kauniina syysyönä, aamun sarastessa jo varovaisesti niittyjen ylle. Juliennelle tämä varsa oli jo toinen, joten minua tarvittiin lähinnä sivusta seuraamaan ja tarkkailemaan. Juliet nousi heti nopeasti ylös ja alkoi imemään tärkeää maitoa. Pian varsa olikin jo tulossa syliin ja halittavaksi ihmisillekin. Juliet onkin aina ollut ihanan ystävällinen ja seurallinen. Julienne hoiti vauvaansa hyvin, joten saimme pian jättää heidät omaan rauhaansa tutustumaan toisiinsa.

ulkoasu © Cery 2016 - Huomaathan, että kyseessä on virtuaalitalli ja tämä on virtuaalihevonen. Mitään ei tapahdu oikeasti ja kaikki tieto sivuilla on keksittyä, eikä liity kuvien hevoseen millään tavalla.